Blogi

Luonnon lumoa Joutsijärvellä

12.2.2017 | Elämys | Sini Saarela, Anniina Taskinen

Kokoonnuimme Leineperin ruukin infossa 30.9 klo 12.00. Kulttuurihistoriallinen Leineperin ruukinkylä sijaitsee Ulvilassa ja on yksi parhaiten säilyneistä ja täydellisimmistä ruukinalueista Suomessa. Infossa meille näytettiin pienoismalli alueesta. Lähdimme Pirjo Valleniuksen opastuksella tutustumaan Leineperin ruukkiin. Ensimmäisenä kävimme Taidepaja Lavosessa, jossa on esillä taidekäsitöitä ja käyttötekstiilejä. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Leineperin Ruukin Pajaan, jossa on perinteisesti taottuja pajatöitä…. Lue lisää…

Lue lisää

Luonnon helmaan Karvian Kauhalammin kierrokselle

| Vaellus | Mervi Salo, Laura Vappula

Vierailimme tiistaina 20.9.2016 Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa Karvialla, jossa tutustuimme Kauhalammin kierroksen reittiin. Sää suosi meitä. Kierroksen alussa oli pilvistä, mutta kierroksen aikana aurinkokin pääsi aina välillä paistamaan. Auringon paistaessa mielialamme kohosi huomattavasti ja reitillä kulkeminen oli vielä entistä nautinnollisempaa. Vierailumme ajoittui iltapäivälle. Lähes paras mahdollinen syysilma helli meitä: ilma oli raikas ja lämpötila oli lähes 15… Lue lisää…

Lue lisää

Kurkistus kulttuurikehtoon

| Pyöräily | Miia Katajisto, Hanna Jussila

Kirpeä syysilma herätteli meidät uuteen seikkailuun. Hengitys kohosi höyrynä ilmaan, kun seitsemän hengen matkaseurueemme pakkautui autoihin ja lähti kohti Eurajoen tarjoamaa kulttuurihistoriaa. Tarkoituksenamme oli tutustua kulttuuriperintökohteita vilisevään 25 kilometrin mittaiseen Histo­rian havinaa –pyöräilyreittiin. Koska syksy koputteli jo ovella ja päivät olivat lyhentyneet, päätimme tällä kertaa kulkea pyöräilyreitin autolla, jotta ehtisimme varmasti kokea kaiken ja ajaa… Lue lisää…

Lue lisää

Seikkailu Yyterin lietteillä

| Elämys | Joni, Ilari

  Kävimme vierailulla Yyterissä syyskuussa 2016. Olimme kuulleet lietteiden reitistä, mutta emme olleet koskaan käyneet siellä. Emme siis juurikaan tienneet, mitä odottaa. Ennen reitille lähtemistä ajattelimme pukevamme kumisaappaat jalkaan, sillä näin syksystä maasto saattaa olla hyvinkin märkää, varsinkin jos suuntana on lietteet. Yyterin lietteet ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä Porin keskustasta. Ajoimme autolla noin 20 minuuttia… Lue lisää…

Lue lisää

Joutsijärven retkeilyreitti

19.12.2016 | Vaellus | Saija Kero, Antti Laiho

Tervetuloa tutustumaan blogiimme seikkailustamme Joutsijärven retkeilyreitillä! Olemme kaksi innokasta matkailualan opiskelijaa Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Kävimme syyskuun lopulla oppaan avustuksella tutustumassa Ulvilassa sijaitsevaan Joutsijärven retkeilyreittiin ja nyt haluamme jakaa teille lukijat, kokemuksiamme ja fiiliksiämme tästä elämyksestä. Retkeilyreitin pituus on noin 27 kilometriä ja me vaelsimme noin 5 kilometrin matkan. Lähdimme matkaan Paluksenpielen Savusaunojen paikkeilta, ja päämääränämme oli… Lue lisää…

Lue lisää

Rauman saariston helmessä

| Melonta | Eveliina Rantala, Erika Nevanperä

Olimme Rauman Saariston syvyyksissä katselemassa sen kauniita saaria sekä loma- ja aktiviteettipaikkoja. Kävimme Reksaaren ja Nurmeksen saaristoissa ihailemassa niiden paikkojen antia. Sää oli hieman kolea ja synkkä, mutta hyvä luokkahenki ja seura onneksi pelasti asian. Hymy ei hyytynyt, vaikka varpaita palelikin. Meitä oli matkassa kuusi opiskelijaa sekä yhteistyökumppaneita. Menimme hienolla Pasi Poukan RIB-venekuljetuksella Reksaareen ja… Lue lisää…

Lue lisää

Retki Reksaareen

| Melonta | Teemu Saarinen, Jenna Mikkola

Lähdimme perjantaina 23. päivä syyskuuta pienen opiskelijaryhmän kanssa tutustumaan Rauman saariston melontareittiin sekä luontopolkuun. Lähdimme aamuvarhain ajelemaan Porista kohti Raumaa täynnä intoa ja energiaa. Saavuimme Raumalle ja ajoimme satamaan, siellä tapasimme Pasi Poukan, jonka veneellä meidän oli tarkoitus lähteä kohti ensimmäistä määränpäätämme, Reksaarta. Automatka oli ollut pitkä, joten ensimmäinen ajatus monella oli, että missä on… Lue lisää…

Lue lisää

Vaellus suomaisemassa

13.12.2016 | Vaellus | Samuli Kirjonen, Emilia Hietaharju

Ajelimme mäntymetsän ja marjanpoimijoiden ympäröimää hiekkatietä jonkin aikaa, kunnes saavuimme kohteeseemme, pienehkölle parkkipaikalle, josta pääsisimme aloittamaan Kauhalammin kierroksen. Parkkipaikalta siirryimme pientä polkua pitkin kohti metsän siimestä. Siellä meitä odotti nuotiopaikka, johon kierroksemme jälkeen pääsisimme nauttimaan metsäruokailusta. Jo nuotiopaikalta pystyi puiden väliköistä hahmottamaan upean ja punertavan suomaiseman. Kuitenkin vasta pitkospuilla, reittimme varsinaisessa alussa havahtui siihen, kuinka… Lue lisää…

Lue lisää

Suomalaista luontoa, arkkitehtuuria ja kulttuuria Ruukkien reitillä

| Pyöräily | Sannamari Suojanen, Outi Mustalahti

Helsinki-Vantaan lentoasemalta nousimme laadukkaasti varusteltuun tilausbussiin ja aloitimme matkamme kohti läntistä Suomea. Matka sujui joutuisasti valtateitä pitkin. Saavuimme historian havinaa huokuvan Noormarkun Ahlströmin ruukin alueelle alkuillasta ja rentouduimme hetken teekupposten äärellä. Hotellihuoneisiin päästyämme seisoimme vain hetken hiljaa ja ihailimme näkymää. Historialliset rakennukset pitävät sisällään modernisti ja kauniisti sisustetut huoneet nykyaikaisin varustuksin. Kokonaisuutta oli pakko pysähtyä… Lue lisää…

Lue lisää

Luontoreitti Suomen Rivieralla

| Vaellus | Sara Lahtinen, Ronja Lehtinen

Syyskuun kolmastoista päivä oli tiistai. Aurinko paistoi korkealta taivaalta ja lämmitti meitä hyytävän merituulen puhaltaessa. Sää suosi meitä, vaikka syksy oli jo saapunut Länsi-Suomeen ja selkeät ruskan merkit näkyivät puiden lehdissä ja Yyterin kasvustossa. Aloitimme reittimme vaelluksen Yyterin kylpylähotellin uudelta tänä kesänä valmistuneelta rantaravintola Helmeltä. Ravintola ja sen terassi luovat uutta ilmettä Yyterin rannoille, ja… Lue lisää…

Lue lisää