Tervetuloa tutustumaan blogiimme seikkailustamme Joutsijärven retkeilyreitillä! Olemme kaksi innokasta matkailualan opiskelijaa Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Kävimme syyskuun lopulla oppaan avustuksella tutustumassa Ulvilassa sijaitsevaan Joutsijärven retkeilyreittiin ja nyt haluamme jakaa teille lukijat, kokemuksiamme ja fiiliksiämme tästä elämyksestä.
Retkeilyreitin pituus on noin 27 kilometriä ja me vaelsimme noin 5 kilometrin matkan. Lähdimme matkaan Paluksenpielen Savusaunojen paikkeilta, ja päämääränämme oli Tuurunkankaan autiotupa. Meillä oli hyvä porukka menossa. Juttua lensi suuntaan jos toiseen patikoinnin yhteydessä, mikä sai ajan kulumaan ja kävelyn tuntumaan helpommalta. Reitin maasto oli aluksi hieman haastavaa, tiedä sitten johtuiko se meidän tottuneisuudesta asfalttiin vai mistä? Pienen tarpomisen jälkeen maa jalkojen alla alkoi tuntua enemmän ystävältä kuin viholliselta. Maisemat reitin alussa olivat kaunista ja rauhallista metsää, joita oli upeaa ihastella ja kuvata.
Metsäosuuden jälkeen hieraisimme silmiämme, kun opas kertoi edessä olevan pieni vesistön ylitys. Pelästyksemme oli kuitenkin turha reaktio, koska reitti on varusteltu kunnollisilla välineillä, jotta vesistön yli pääsee. Ensimmäinen ylitys tapahtui Joutsitarella, joka on 3-4 hengen ponttoonilautta. Seuraava ylitys oli hieman haastavampi, mutta sitäkin elämyksellisempi. Hilasimme itsemme vaijeriin yhdistetyllä soutuveneellä toisen jorpakon yli. Ylitystä tehdessä kuului niin naurua kuin pieniä kiljahduksiakin. Kaikki pääsivät kuitenkin kuivina perille ja näiden ylitysten jälkeen saavuimmekin autiotuvalle.
Autiotupa oli aivan upea! Tunnelmallinen pieni asumus, johon väsähtänyt matkailija voi jäädä levähtämään ja lämmittelemään. Kannattaa kuitenkin muistaa autiotupien kirjoittamattomat säännöt: jos alkaa olla täyttä, ensimmäisenä tullut lähtee jatkamaan matkaansa. Pidimme täällä oman evästaukomme ja ihastelimme lähes peilityyntä järvimaisemaa voileipiämme maiskutellen. Evästauollamme huomasimme myös puista roikkuvan naavan, joka on merkki todella puhtaasta ilmasta.
Roskat siivottuamme lähdimme tekemäänkin jo paluumatkaa aikataulullisista syistä. Olisimme mielellämme jatkaneet matkaa vielä pidemmällekin. Paluumatka Paluksenpielen Savusaunoille meni oikein hyvin lisääntyneestä tuulesta huolimatta.
Joutsijärven retkeilyreitti tarjoaa kulkijalleen aivan ehdottoman upeat maisemat, mahdollisuuden nähdä muun muassa harvinaisempia lintulajeja ja mikä tärkeimpänä koskematonta luontoa. Reitin varrelta löytyy sopivin väliajoin autiotupia, tauko- ja nuotiopaikkoja sekä pari leirikeskusta, joissa on mahdollisuus myös yöpyä.