”Onpa ihana merimaisema”, totesimme saavuttuamme Merikarvian Krookan satamaan. Satamasta avautui upea aamuinen näköala merelle. Olimme haltioissamme kauniista maisemista ja aloimme heti räpsiä kuvia. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ilma oli lämmin ajankohtaan verrattuna, sillä elimme syyskuuta.
Krookan satama
Pidimme aamutuimaan kokouksen ravintola Rantahuoneella. Kokousta aloittaessamme kahvihammasta kolotti, eikä kauaakaan, kun emäntä sanoi, että tarjoaisi meille kahvit. Kokouksessa oli mukana merikarvialaisia matkailun yrittäjiä ja pieni opiskelijaporukka opettajansa kanssa. Kokouksen pidettyämme saimme jopa vielä jäädä lounaalle. Rantahuoneen ruoka yllätti, sillä siellä oli silakkapihvejä. Emme yleensä kuulu silakkapihvien faneihin, mutta ne olivatkin älyttömän hyviä!
Maisemaa pyöräreitiltä
Suuntasimme kohti päämääräämme eli Merikarvia Highlights -reittiä. Ensimmäisenä reitillä ohitimme Galleria Vanha Savun, joka on vanhasta savustamosta tehty taidegalleria. Galleriasta löytyy myös matkailuinfoa. Reitillä jatkaessamme ihastelimme maalaismaisemia ja ihania pieniä punaisia mökkejä, joiden ympärillä oli tyypillinen merikarvialainen kiviaita.
Piinukosken riippusilta
Maisemaa Piinukosken riippusillalta
Huomasimme tien pienenevän ja pian olimme metsän siimeksessä. Metsän keskeltä paljastui upea Piinukoski ja sen yli kulkeva riippusilta. Saimme otettua kauniita kuvia aurinkoisessa säässä riippusillasta ja sen tarjoamista maisemista. Tämän jälkeen pidimme evästauon Piinukosken laavulla, josta oli mielettömät maisemat suoraan koskelle. Kyllä kelpasi syödä eväitä niin kauniilla ja rauhallisella maisemapaikalla.
Piinukosken laavupaikka
Maisemaa Piinukosken laavupaikalta
Jatkoimme reittiä kohti Vanha-Heikkilän majataloa. Vanha-Heikkilän maalaisromanttisessa talossa voi majoittua, jos haluaa viipyä Merikarvialla yön yli. Se sijaitsee sopivasti reitin varrella. Vanha-Heikkilän majatalossa on ihania viihtyisiä huoneita, jotka on sisustettu kunnioittaen talon vanhanaikaista tyyliä. Seinillä on paljon vanhoja valokuvia sekä tauluja ja tunnelma on kotoisa.
Pääsimme myös tutustumaan leivintupaan, joka sijaitsee majatalon vieressä. Leivintuvassa oli tunnelmaa, sillä siellä tuoksui vastapaistettu leipä ja uuni hohkasi lämpöä. Siellä saimme kunnian maistaa Merikarvian perinneruokaa pröttiä (vähän niin kuin mämmiä, mutta tehty perunasta). Leivintuvan emäntä Aino kertoi, että hän leipoo leipänsä luomujauhoihin, eikä hän käytä niissä lainkaan lisäaineita. Saimme siis maistaa aitoa luomu- ja lähiruokaa.
Vanha-Heikkilän majatalo
Vanha-Heikkilän vieressä sijaitseva leivintupa
Ruisleivät ja prötti
Yksi Vanha-Heikkilän majatalon huoneista
Vanha-Heikkilän majatalosta lähdimme takaisin kohti Poria. Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Opimme paljon uutta ja saimme uusia elämyksiä. Merikarvia Highlights -pyöräilyreitti on todellakin kokemisen arvoinen!