Yksi Pohjois-Satakunnan elämyksellisimmistä 5 kilometrin vaellusreitistä sijaitsee Karviassa Kauhanevan kansallispuistossa. Kansallispuiston läpi kulkee Kyrökankaan kesätie, joka on muinoin ollut pääväylä 1500-luvulla Turusta Vaasaan. Pääväylää on käytetty muun muassa postitienä ja Suomen sodan aikaisena sotatienä vuonna 1808-1809. Kauhalammin vaellusreitti on suoaluetta, joka on saanut luultavasti alkunsa suuresta metsäpalosta. Mielenkiintoisen historian vuoksi päätimme lähteä paikan päälle katsomaan vaellusreittiä. Meitä oli matkassa muitakin ja saimme lisäksi oppaan mukaan. Oppaan ja muita palveluita reitille onnistuu tilaamaan esimerkiksi Outdoors Satakunnan sivuilta.
Onneksemme päivä oli kaunis ja aurinkoinen, kun saavuimme vaellusreitille. Ajomatka kesti hieman yli tunnin verran Porista Kauhalammille. Matkalla näimme metsän, jonka maanpinta oli kauniisti usvan peitossa. Lähempänä Kauhalammia alkoi Kyrökankaan kesätie, jonka varrella ajokoira tassutteli keskittyneenä työhönsä. Jätimme auton parkkipaikalle ja huomasimme metsässä paljon kaatuneita puita. Meille kerrottiin kyseessä olevan hyönteistutkimus. Parkkipaikalta lähdimme kävelemään nuotiolle, joka näkyi hyvin puiden lomasta. Kävellessä huomasimme havun tuoksun ja ympäröivän luonnon hiljaisuuden. Nuotiolla meitä oltiinkin jo vastassa, mutta päätimme kuitenkin kiertää reitin ensin. Vaeltamaan oli helppoa lähteä, sillä tieopaste oli heti nuotiopaikan vieressä kertomassa suunnan ja pitkospuut näkyivätkin jo suon reunalla. Reitin alussa opas kertoi meille tarinan, kuinka joku oli hypännyt suolle, koska halusi tietää, uppoaako sinne oikeasti. Kaikki jotka tietävät jotain suosta voivat päätellä, miten se tarina sai loppunsa. Sieltähän se kaveri loppupeleissä kalastettiin ylös. Tämän tarinan innoittamana otimme reippaan etumatkan muista, sillä halusimme kuvata luontoa kaikessa rauhassa ja olihan meidän myös testattava teoriaa.
Kaiken kaikkiaan reitti oli helppokulkuinen, sillä se oli tasaista ja polulta ei voinut poiketa vaan ainoa kulku oli eteenpäin. Matkan varrella oli tauluja, jossa oli tietoiskuja paikan luonnosta, eläimistä ja kasvustosta. Emme odottaneet näkevämme montakaan eläinlajia, mutta sudenkorentoja näimme senkin edestä. Lintujakaan emme nähneet tai kuulleet, mutta emme kyllä niitä etsineetkään. Havahduimme pelkkään hiljaisuuteen ja sen rauhoittavaan vaikutukseen.
Reitillä kävellessä oli kaksi erilaista taukopaikkaa, joissa pääsi uimaan ja syömään eväitä. Taukopaikat eivät olleet kovin suuria, mutta todella siistejä ja tarkoitukseen sopivia. Tähän aikaan vuodesta vesi tuntui jo todella viileältä, joten uimisen jätimme suosiolla toiseen kertaan. Ilma oli täysin tyyni ja näkymä laiturilta oli kerrassaan kaunis. Veden pinta oli kuin peili, joka heijasti taivaan luoden puitteet täydelliselle kuvalle.
Pitkospuiden loppuessa pääsimme risteykseen, jossa valitsimme, lähdemmekö käymään näköalatornissa vai suuntaammeko takaisin leirintäalueelle. Koska olimme sinne asti menneet, päätimme piipahtaa katsomaan, millaiset maisemat tornissa on. Pysähdyimme kuitenkin risteykseen vaihtamaan kuulumiset muiden kanssa ja täyttämään postilaatikossa olevaa vieraskirjaa. Heti risteyksen vieressä oli hassunmuotoinen puu, joka suorastaan kutsui kiipeämään oksalle. Tietysti toisen meistä oli pakko kiivetä puuhun ”istumaan”.
Kun pääsimme näköalatornille, kipusimme ylös viiden hengen porukassa, vaikka tornin varoituskyltissä luki max. 4 henkilöä. Uhmasimme siis taas käskyä. Näköala tornista oli mitä mahtavin. Sieltä näki suurimman osan suoalueesta sen kaikessa kauneudessaan. Kun tornissa katseli lattialle, näki väleistä maahan asti. Tämän takia alas tuleminen tornista oli jännittävää. Suosittelemme lämpimästi tornissa piipahtamista, mikäli luontoreitille eksyy. Tornin luota suuntasimme nuotiopaikalle, jossa kokoonnuimme ennen vaellusta. Tässä vaiheessa olimmekin jo aika nälissämme, ja siksi bongasimmekin matkalta kaiken ravinnoksi kelpaavan kuten sienet, kanervat ja muurahaiskeon täynnä muurahaisia.
Nuotiopaikalle saavuimme valmiiksi katettuun pöytään. Ennen ruokailua pesimme kätemme meitä varten lämmitetyllä vedellä. Yllätyimme positiivisesti, kuinka paljon vaivaa eteemme oli nähty. Kattauksessa oli käytetty kauniin syksyisesti puolukoita hyväksi. Lisäksi saimme pahvilautasten alle ”puulautaset”, mikä oli ihana ekstra. Tarjolla oli grillattua makkaraa, vihersalaattia, Karvian kakkoa eli leipää ja jälkiruuaksi saimme pannukahvia. Ruoka maistui taivaalliselta vaelluksen jälkeen kauniissa ympäristössä. Nuotiokin lämmitti mukavasti retken jälkeen ennen kotiin paluuta.
